Kategoriat

Relevant Digital Oy

Autamme julkaisijoita löytämään tuottavampia tapoja toimia ja sekä mainostajia tekemään tuloksellisempaa verkkomainontaa. Blogistamme ja uutiskirjeestämme saat tietoa alan kehityksestä ja tuotepäivityksistä sekä vinkkejä ja tietoa parhaista käytännöistä.

Tilaa kuukausittainen uutiskirjeemme!

Viimeisimmät

Tags: Mainostaja, Relevant Audience, Mainonnan kohdentaminen

Päivitetty: September 26, 2018

Ihmiset kohtaavat päivän mittaan eri ympäristössä lukemattoman määrän viestejä, joilla mainostajat pyrkivät vaikuttamaan heidän ostokäyttäytymiseen. Mainosviestien tulvassa on yhä vaikeampi koskettaa ja tulla huomatuksi. Puhuttelevan mainosviestin lisäksi on syytä kiinnittää huomiota myös siihen, että kampanja suunnataan niille, jotka todennäköisemmin ovat tuotteesta tai palvelusta kiinnostuneita. Näin palvellaan myös viestin vastaanottajaa.

Sopivan kohderyhmän valitseminen lähtee liikkeelle siitä, että määritellään ketkä ovat jo olemassa olevia tai todennäköisimpiä asiakkaita. Määreitä voivat olla esimerkiksi ikä, sukupuoli, kotitalouden koko tai vaikka tuotteeseen tai palveluun linkittyvät kiinnostuksen kohteet. Sen jälkeen pyritään rajaamaan mainoskampanjan yleisö niin, että tavoitettaisiin mahdollisimman tehokkaasti määriteltyyn ryhmään kuuluvaa yleisöä.

Tehokkaan yleisön rajaamiseksi esittelemme tässä eri mahdollisuuksia:

Väestötietoihin perustuva kohdentaminen (Demographic)

Oman kohderyhmän määrittelyn jälkeen on helppo lähteä kohdentamaan mainoskampanjaa niille, jotka vastaavat määriteltyä ostajaprofiilia. Näin käytät budjettisi tavottaaksesi viestilläsi niitä henkilöitä, jotka todennäköisimmin ostaisivat tuotteen tai palvelun. Väestötietoihin perustuvia kohderyhmiä voi olla esimerkiksi iän, sukupuolen, koulutuksen, kotitalouden koon tai kotitalouden tulojen mukaan kohdentaminen.

Kiinnostuksen kohteiden perusteella kohdentaminen (Interest)

Hyvä vaihtoehto on kohdentaa kampanja niille, jotka ovat jo lähtökohtaisesti kiinnostuneita samasta aihealueesta, johon tarjoamasi tuote tai palvelu linkittyy. Kiinnostuksen kohteisiin perustuvia kohderyhmiä voi olla esimerkiksi eri toimialoista kiinnostuneet, kulttuurista kiinnostuneet, erilaiset ruokavaliot, erilaiset harrastukset, lemmikkieläimet, muodista ja kauneudesta kiinnostuneet tai vaikka matkailuun, autoihin tai teknologiaan intohimoisesti suhtautuvat henkilöt.

Ostoaikeissa olevalle kohdentaminen (Intent)

Ostoaiedataan perustuva kohdentaminen auttaa tavoittamaan ne yleisöt, jotka ovat aikeissa ostaa tai etsivät juuri sellaisia tuotteita ja palveluita, joita mainostajalla on tarjota. Ostoaiekohderyhmiä voivat olla esimerkiksi henkilöt, jotka remontoivat ja etsivät siihen liittyviä tuotteita, etsivät uutta autoa, elektroniikkaa tai kodinkoneita tai vaikka erilaisia harrastusvälineitä. Ostoaiedataan perustuvalle kohdennukselle tyypillistä on ettei data voi olla kovin vanhaa, jotta se pysyy laadukkaana.

Mainostajan tarpeisiin räätälöidyt kohderyhmät

Vaikka kohderyhmiä on tarjolla paljon, joskus voi olla haastavaa löytää niiden joukosta juuri omalle kampanjalle sopivin. Silloin on hyvä lähteä miettimään olisiko järkevintä rakentaa ihan omia kohderyhmiä esimerkiksi sopivien kumppanien dataan pohjautuen ja eri lähteiden dataa yhdistellen. Omien kohderyhmien räätälöimiseen tarvitaan kuitenkin jo teknologiaa ja ammattitaitoa.

Oletko jo kuullut Relevant Audiencen kohderyhmistä?

Relevant Audience tarjoaa kohderyhmäsegmenttejä hyödynnettäväksi ohjelmallisesti ostettavissa kampanjoissa. Kohderyhmät on rakennettu luotettavien ja laadukkaiden yhteistyökumppaniemme datasta mukana palvelussamme ovat mm. Tori.fi, Finnkino, Suomen Asiakastieto, Indiedays, Foreca, Posti, Keskisuomalainen ja Gogolf. Kohderyhmä valikoimaamme ja niiden kokoihin voi tutustua Segment Finderissamme.

Jos sopivan kohderyhmä löytäminen tuntuu haastavalta tai mainonnan ostaminen aiheuttaa muuten hankaluuksia, ota yhteyttä Olli Järvilehtoon niin katsotaan yhdessä, miten pääset eteenpäin.

Suvi Leino
By: Suvi Leino

Responsible for marketing and communications at Relevant Digital.

Uusimmat blogissa: