Mainostaja

Datayleisöjen hyödyntäminen digitaalisessa mainonnassa

  • marraskuuta 12 2020
  • Suvi Leino

Mainostilan ostamisen sijaan mainostajat ovat siirtyneet ostamaan enemmän myös kohderyhmiä. Digitaalisia mainoksia voidaan kohdentaa yli media rajojen esim. demografisiin tekijöihin, käyttäytymiseen, kiinnostuksen kohteisiin sekä ostoaikeisiin perustuen. Kohdennettu kampanja tavoittaa sille sopivimman yleisön, jolloin mainosnäyttöjen merkityksellisyys yleisölle kasvaa. Nykypäivän kilpaillussa liiketoimintaympäristössä viestit on ohjattava sopivalle yleisölle oikeassa paikassa oikeaan aikaan, jotta ne olisivat tehokkaita. Markkina on pullollaan dataa, johon perustuen mainoskampanjan voi kohdentaa, mutta mistä voi tietää onko data laadukasta ja kannattaako siihen investoida?

Tässä muutama vinkki, joista voi lähteä liikkeelle:

1. Mistä tiedot on kerätty?

Kaikkea dataa ei ole kerätty yhtäläisesti ja laatu vaihtelee. Laatuun on olennaista kiinnittää huomioita silloin kun halutaan luoda hyvät mahdollisuudet verkkokampanjan onnistumiselle. Ennen kuin ryhdyt ostamaan kampanjallesi sopivaa yleisöä, kannattaa selvittää mistä datan tarjoajan tiedot on kerätty. Valitettavasti on olemassa esimerkkejä siitä, ettei datan lähde välttämättä edes itse tiedä, että heiltä kerättyä dataa on myynnissä. Epäilykset datan laadusta heräävät silloin kun lähdettä ei voida avoimesti kertoa.

2. Miten yleisöt on luotu?

Seuraavaksi on paikallaan selvittää, miten data on kerätty ja miten yleisöt on luotu? Yleisöjä voidaan muodostaa monella eri tavalla. On paljon helpompi arvioida datan hyötyä mainoskampanjalle, jos tiedossa on mitä yleisösegmentit sisältävät ja miten ne on rakennettu. Yleisöjä voidaan luoda esimerkiksi selailu käyttäytymiseen tai paneelitutkimukseen perustuen sekä erilaisten mallinnuksien avulla. Avoimuus ja laatu kulkevat tässäkin usein käsi kädessä.

3. Miten vanhaa data on?

Datan laadun kannalta on merkittävää myös miten vanhaa se on. “Oikeassa paikassa, oikeaan aikaan” kuulostaa siltä, että ainakin joissain tapauksissa datan on syytä olla reaaliaikaista. Datan laatuun vaikuttaa olennaisesti se, jos se on kerätty jo kauan aikaa sitten, mutta tilanne vaihtelee myös tapauksittain. Jos olen kiinnostunut tavoittamaan esim. golfin pelaajia voi data helposti olla jopa yli 90 päivää vanhaa. Mutta jos haluat tavoittaa esim. äkkilähtöä etsiviä matkaajia on datan oltava korkeintaan muutaman päivän vanhaa tai reaaliaikaista.

4. Miten lähteä liikkeelle?

Tottakai mielenkiintoisinta mainoskampanjan kannalta on tietää miten data toimii. Kun asiakkaat on segmentoitu on helpoin lähteä liikkeelle sillä, että hyödyntää dataa, joka menee segmenttien kanssa yksiin. Mutta aina se ei ole niin yksinkertaista. Yksi tapa löytää laadukasta ja mainostajan tarpeisiin sopivinta dataa on luoda useampi testikampanja pienemmällä budjetilla ja verrata kampanjan tuloksia suhteessa muihin kampanjoihin. Markkinat ovat erilaisia, paikallinen palveluntarjoaja pystyy useimmiten tarjoamaan mainostajalle parhaan arvon.

5. Mitä hyötyä datan ostamisesta on?

Laadukas data tarkoittaa vähemmän hukkaan heitettyä budjettia ja turhista mainosnäytöistä maksamista. Laadukas data konvertoi nopeammin ja viestii helposti käytetyn datan laadusta ja hyödyllisyydestä mainostajalle. Kun olet selvittänyt itsellesi mikä toimii, osaat jatkossa käyttää mainosbudjetin tehokkaammin ja järkevämmin.

Etsitkö laadukkaita yleisösegmenttejä mainostajille?

Relevant Audience tarjoaa laadukkaaseen dataan perustuvia kohderyhmäsegmenttejä ostettavaksi ohjelmallisesti. Haluamme tarjota mainostajille kohderyhmiä, jotka ovat kerätty luvallisesti luotettavista ja laadukkaista lähteistä ja joilla voidaan aidosti vaikuttaa kampanjan toimivuuteen ja tuloksiin. Kohderyhmiä on tarjolla yhteensä jo yli 1000 ja voit hyödyntää niitä Adformin, Googlen Display & Video 360:n ja Xandrin (Appnexus) kautta ostettavissa kampanjoissa. Räätälöimme kohderyhmiä myös suoraan mainostajien tarpeisiin. Kohderyhmät on rakennettu yhteistyössä datakumppaniemme kanssa, joita palvelussamme on mukana kymmeniä.

Lue lisää Relevant Audiencesta.

Leave Your Comment Here