Blogi | Relevant Digital

Miten edistää innovatiivista ja kestävää mediamyyntiä?

Kirjoittanut Suvi Leino | 14.11.2023 17:37

Digitaalisen mainonnan tulovirtojen kasvattaminen ja median kaupallistaminen ovat sekä haastavia että innostavia ja luovuutta vaativia tehtäviä. Vaikka jokaisen julkaisijan matka on ainutlaatuinen, menestyneitä tiimejä yhdistää kyky keskittyä tärkeimpiin ja liiketoiminnan kannalta kriittisiin tekijöihin.

Ala elää jatkuvassa muutoksessa, haasteina muun muassa trendien muutokset, teknologinen kehitys, kolmansien osapuolien evästeiden tuen päättyminen, yksityisyydensuojan muuttuvat käytännöt sekä kasvavat vaatimukset ekologisemmista toimintatavoista. Esimerkiksi nämä seikat vaativat päivittäisten rutiinien ohella myös erityistä huomiota ja resursseja.

On sanomattakin selvää, että työsarkaa digitaalisen median kehityksessä, mediamyynnissä ja mainosoperaatioissa riittää.

Alan haasteet huomioiden on tärkeää pysähtyä pohtimaan oman tiimin toimintatapoja. Miten voitaisiin luoda innovatiivinen ja kestävä lähestymistapa digitaaliseen mediamyyntiin, jonka avulla voitaisiin luoda uusia mahdollisuuksia ja vahvistaa oman brändin asemaa markkinassa?

Tässä tekstissä käymme läpi joitakin ideoita, joiden avulla pystyt vapauttamaan resursseja, keskittymään kestäviin strategioihin, luomaan testaamisen kulttuuria ja panostamaan asiantuntijoihisi. Uskomme, että näiden tekijöiden priorisointi auttaa rakentamaan menestyksekästä tulevaisuutta digitaalisen mediamyynnin parissa.

 

Miten vapauttaa resursseja adopsissa ja mediamyynnissä?

Adopsilla on keskeinen rooli verkkomedian myynnin ja toteutuksen tukena, ja se on tärkeä osa verkkomainonnan ja myynnin hallintaa. Tyypillisiä tehtäviä adops-tiimille ovat mainosmateriaalien trafikointi, verkkomainonnan tekninen toimivuus, kampanjoiden seuranta, optimointi ja raportointi.

Automaation ja tekoälyn yleistyessä verkkomainonnan prosesseissa, adopsin rooli on muuttunut suorittavasta työstä enemmän asiantuntijatehtäväksi. Aiemmin haasteita aiheutui usein inhimillisistä tekijöistä, kun taas nykyisin ne liittyvät enemmän järjestelmien toimivuuteen ja automaation hallintaan. Työn luonne on muuttunut teknisemmäksi, korostaen ongelman ratkaisutaitoja ja kykyä etsiä vastauksia haasteisiin monipuolisista lähteistä.

Samaan suuntaan on kehittynyt myös mediamyynti. Myyjien tulisi voida keskittyä myyntiin ja löytää mainostajille toimivimmat ratkaisut heidän tuotteidensa ja palveluidensa kustannustehokkaaseen näkyvyyteen, hyvin toimivien mainosratkaisujen avulla. Luovuus ja innovatiivisuus ovat avainasemassa, kun etsitään räätälöityjä keinoja mainosten erottautaumiseksi joukosta.

Kun aikaa vievät manuaaliset tehtävät automatisoidaan, vapautuu resursseja olennaisiin myyntitehtäviin ja luovuuteen. Esimerkiksi ohjelmallisen mainonnan mainostajakohtaisten ostojen seurannan, eri myyntilähteiden (suora, diilit, ohjelmallinen) suorituskyvyn seurannan ja raportoinnin tulisi olla helppoa, ja tiedot saatavilla selkeästi ja yhtenäisesti kaikille niitä tarvitseville.

Tekoälyn, automaation ja teknologioiden ansiosta työ adopsissa, kehityksessä ja mediamyynnissä ei ainoastaan vähene ja muutu tehokkaammaksi, vaan myös inhimillisten virheiden mahdollisuus pienenee merkittävästi. Erilaisten järjestelmien avulla voidaan myös vaikuttaa siihen, että teknisempääkin osaamista vaativan työn, kuten ohjelmallisen kysyntäkumppaneiden muutoksen voi suorittaa henkilö, jonka tekninen osaaminen tai koodaustaidot eivät siihen manuaalisesti toteutettuna riittäisi.

Optimaalinen toimintatapa on tunnistaa kaikki prosessien virtaviivaistamisen mahdollisuudet ja suunnata resursseja tuottavampaan toimintaan, kuten kehitykseen ja innovointiin. Näin adops ja mediamyynti voivat yhdessä luoda menestyksekkään ja tehokkaan digitaalisen mainonnan ekosysteemin.

 

Kestävät strategiat mediamyynnissä?

Mediamyynnin maailmassa kestävät strategiat ovat nousseet keskeisiksi, kun julkaisijat pyrkivät vastaamaan nykyajan ympäristöllisiin ja yhteiskunnallisiin haasteisiin. Kestävyys mediamyynnissä ei tarkoita pelkästään ympäristönäkökulmien huomioimista, vaan myös pitkän aikavälin strategioita, jotka pysyvät relevantteina alalla tapahtuvista muutoksista, kuten kolmannen osapuolen evästeiden poistumisesta huolimatta. 

Julkaisijat etsivät aktiivisesti uusia keinoja lisätä digitaalisen mainonnan tuottoja. Uusia trendejä ja innovaatioita tulee ja menee. Joskus voi olla vaikeaa erotella jyvät akanoista kun pohditaan, mistä on oikeasti hyötyä, mitä kannattaa lähteä testaamaan ja viemään käytäntöön.

Tehokas tapa on oppia niiltä, jotka ovat jo tehneet vastaavanlaisia toteutuksia. Esimerkiksi server-side-integraatio, mobiiliapplikaatioiden monetisointi ja kontekstuaalisen kohdentamisen hyödyntäminen mainosinventaarin arvon kasvattamiseksi ovat käytäntöjä, jotka voivat tarjota arvokkaita oivalluksia. Mutta vielä sitäkin tärkeämpää on luoda ympäristö, jossa tällaisia lähestymistapoja voi helposti testata ja ottaa käyttöön ilman kohtuuttomia ponnisteluja.

Ketterien toimintatapojen omaksuminen strategisella tasolla on olennaista monille myyntipuolen toimijoille, mukaan lukien julkaisijat ja myyntikumppanit. Ketteryyden saavuttaminen vaatii, että kaikilla sidosryhmillä - adopsista ja tuotto-optimoinnista aina C-tason johtoon ja myyntitiimiin - on tarvittavat tiedot ja mahdollisuudet toimia sekä tehdä päätöksiä datan pohjalta.

Datan hyödyntäminen mahdollistaa myös muutosten vaikutusten helpomman arvioinnin ja auttaa päättämään, ovatko ne järkeviä, vai tulisiko kenties testata muita lähestymistapoja.

 

Miten luoda testauskulttuuria mediamyynnissä?

Menestyksekäs digitaalisen mainonnan myynti edellyttää jatkuvaa kehitystä ja innovatiivista asennetta. Jokainen media-ympäristö on ainutlaatuinen, ja monet tekijät vaikuttavat mainonnan tuloihin. On tärkeää ymmärtää, että menetelmät, jotka toimivat yhdessä ympäristössä, eivät välttämättä sovellu toiseen.

Parhaiden käytäntöjen löytämiseksi on hyödyllistä seurata alan trendejä ja hyödyntää muiden kokemuksia, mutta parhaat käytännöt löytyvät usein omien kokeilujen kautta. Tämä pätee erityisesti ohjelmalliseen mainontaan, jossa pienetkin muutokset voivat vaikuttaa merkittävästi tuottoihin. Tulee kuitenkin muistaa, että tuottojen kehitys on jatkuva prosessi ja testaamista ja uusien trendien implementointia tulisi tehdä jatkuvasti.

Mainostulojen kasvattaminen tulisi olla koko tiimin yhteinen tavoite. On tärkeää luoda mainosoperaatioille ja yield-tiimeille teknistä vapautta, jotta he voivat olla luovia ideoissaan ja kehittää uusia ratkaisuja.

Jatkuvan kokeilun ja testauksen kulttuuri auttaa tiimin jäseniä kehittymään asiantuntijoiksi, jotka kykenevät nostamaan liiketoimintaa uudelle tasolle. Tämä edellyttää ympäristön luomista, jossa kokeilu ja testaus ovat helppoja ja, jossa innovatiiviset ideat voivat kukoistaa. Julkaisijoiden kontrolli omiin kysynnänlähteisiin (SSP), on keskeistä mainonnan ja myynnin hallinnassa. Mitä enemmän kontrollia on, sitä paremmin ja helpommin voidaan testata ja  hienosäätää mainospalveluita ja optimointistrategioita. 

 

Kuinka panostaa mediamyynnin ja ohjelmallisen mainonnan osaajiin?

Mediamyynnin ja erityisesti ohjelmallisen mainonnan myynnin menestyksen avain on jatkuvassa kehityksessä ja henkilöstön koulutuksessa. Tärkeää on ymmärtää, että pelkät työkalut eivät riitä; tarvitaan myös asiantuntevaa henkilöstöä, joka ymmärtää työvälineiden mahdollisuudet. Henkilökunnan jatkuva koulutus uusimpien teknologioiden ja trendien seuraamiseen ja ymmärtämiseen on keskeistä kestävän mediamyynnin edistämisessä. Näin tiimit voivat työskennellä tehokkaammin itse ja tuottaa innovatiivisempia ratkaisuja.

Itsenäinen työskentely on myös olennainen osa mediamyynnin ja ohjelmallisen mainonnan kehitystä. Mitä enemmän julkaisijoilla on kontrollia omiin järjestelmiin ja prosesseihin, sitä paremmin he pystyvät reagoimaan markkinoiden muutoksiin ja tekemään nopeita päätöksiä. Itsenäisyys mahdollistaa joustavuuden ja nopeuden, erityisesti pienissä, mutta tärkeissä muutoksissa.

Tämä ei sulje pois ulkoisten kumppanien hyödyntämistä, mutta korostaa tarvetta tasapainoon oman asiantuntemuksen ja ulkopuolisten resurssien välillä. Kumppanuudet voivat tuoda lisäarvoa, mutta on tärkeää, että ne eivät rajoita organisaation omaa liikkumavaraa.

Kun henkilökunta pystyy hyödyntämään ja soveltamaan työkaluja itsenäisesti, organisaatio pysyy kilpailukykyisenä nopeasti muuttuvassa digitaalisen mainonnan ympäristössä. Tämä lähestymistapa ei ainoastaan paranna suorituskykyä nykyhetkellä, vaan myös varmistaa valmiudet tulevaisuuden mahdollisuuksiin.

 

Yhteenvetona

Digitaalisen median kentässä menestyminen edellyttää jatkuvaa valppautta ja kykyä ennakoida tulevaisuuden trendejä. Digitaalisen mainonnan ala muuttuu nopeasti, mikä tarkoittaa, että alan toimijoiden on oltava jatkuvasti askeleen edellä, tunnistettava uudet teknologiset mahdollisuudet ja hyödynnettävä niitä luovasti. Kestävän kasvun rakentaminen digitaalisessa mediassa tarkoittaa uusien teknologioiden ja trendien aktiivista testaamista ja soveltamista, jotta voidaan pysyä kilpailun kärjessä ja vastata nopeasti muuttuviin markkinoiden vaatimuksiin.

Onneksi kaikki eivät kuitenkaan ole oman osaamisen varassa. Relevant Digital on keskittynyt auttamaan julkaisijoita digitaalisten palveluiden tuottojen kasvattamisessa osaamisen, datan ja teknologian avulla jo yli vuosikymmenen ajan. Matkan varrella olemme auttaneet kehittämään yli sadan mediakumppanin verkkosivustoa ja myyntiä, joten osaamisemme ja kokemuksemme on poikkeuksellisen laajaa. Meille tärkeää on riippumattomuus, ja pyrimme aina suorittamaan kehitysprojektit teknologiariippumattomasti.

Haluamme tarjota julkaisijoille ja heidän myyntikumppaneilleen työkaluja ja tukea itsenäisempään tekemiseen ja vähentää heidän riippuvuuttaan ulkoisista toimijoista. Jos haluat kuulla palveluistamme lisää, ota rohkeasti yhteyttä.