Blogi | Relevant Digital

Miten Universal ID toimii kun kolmannen osapuolen evästeet jäävät historiaan?

Kirjoittanut Suvi Leino | 22.4.2021 8:02

Vielä ei ole täysin selvää minkälaiseksi digitaalisen mainonnan kohdentamisen ja mittaamisen tulevaisuus muotoutuu kolmannen osapuolen evästeiden pois jäämisen jälkeen, mutta se on selvää, että muutoksia on luvassa. Lohdullista kuitenkin on, ettei kukaan ole muutoksen edessä yksin vaan ne koskevat koko alaa.  Muutoksen taustalla on kasvava paine toimitusketjun läpinäkyvyydestä ja käyttäjien yksityisyyden kunnioittamisesta. 

Google on aikeissa korvata kolmannen osapuolen evästeiden ominaisuuksia kehittämänsä Privacy Sandboxin rajapintojen avulla. Suunnitelman mukaan evästeet korvattaisiin usealla eri sovelluksella, joissa kaikki käyttäytymisdata tallennettaisiin selaimeen ja verkkosivut tai ohjelmistot kutsuisivat näitä tietoja rajapintojen kautta. Privacy Sandboxin kaavailtuihin rajapintoihin voit tutustua täällä.

Maaliskuussa 2021 Google vahvisti, että kun kolmannen osapuolen evästeiden tuki loppuu, he eivät tule luomaan vaihtoehtoista tunnistetta yksilöiden seuraamiseksi eivätkä tule käyttämään sellaista tuotteissaan. Vain viikon päästä tästä Google jakoi Ad Manageria koskevassa blogissaan postauksen, jossa he kertoivat suunnitelmistaan laajentaa julkaisijoiden ensimmäisen osapuolen dataan perustuvia tunnisteita (Publisher Provided Identifiers, PPID) yksityisiltä kauppapaikoilta avoimeen huutokauppaan.

Universal ID toteutuksia ajatellen Googlen jättäytyminen pois pelistä avaa markkinarakoa muille riippumattomille toimijoille ja Universal ID-toteutuksia markkinoilta löytyykin jo useita. Tällaisia ovat mm. Trade Deskin luoma, Prebidin hallinnoinnin alle siirtyvä Unified ID 2.0, ID5:n Universal ID, Merklen Merkury ID sekä LiveRampin Authenticated Traffic Solution (ATS) ja IdentityLink Consortium (IDL). 

Tässä tekstissä avaamme hieman mikä Universal ID on ja mihin niitä tarvitaan, mikä niiden tarkoitus on?

 

Mikä universal ID on ja mihin sitä tarvitaan?

Universal ID on tunniste, jonka avulla käyttäjä tunnistetaan digitaalisen markkinoinnin ekosysteemissä ja, jonka avulla käyttäjään liitettyjä tietoja jaetaan toimintaketjussa hyväksytyille kumppaneille eteenpäin.

Käytännössä universal ID:t ovat evästeitä tai käyttäjän selaimen html5-tallennustilaan tallennettuja pysyviä tunnisteita, jotka ovat rajattu vain ensimmäisen osapuolen käyttöön eli toimivat ainoastaan silloin kun pysytään samalla sivustolla. Evästeiden välittämiseksi eteenpäin digitaalisen mainonnan prosessissa täytyy evästeet tyypillisesti synkronoida eri teknologioiden välillä. Universal ID:n hyödyntäminen ei täysin poista synkronoinnin tarvetta, mutta kun kolmannen osapuolen evästeet tyypillisesti synkronoidaan selaimessa, niin puolestaan ID-tunnisteiden synkronointi tapahtuu ID-palveluntarjoajan päässä.

Eli käytännössä, jos on tiedossa kirjautumistieto niin käyttäjän ID haetaan siihen perustuen ID-palveluntarjoajalta ja, jos käyttäjälle ei löydy ID:tä valmiina luodaan hänelle sellainen. Osa palveluntarjoajista (kuten ID5) tekee mallinnusta myös omalla alustallaan eli, jos mallinnuksen tuloksena arvioidaan riittävän suurella todennäköisyydellä, että kyseessä on sama selain kahdella eri sivustolla niin palveluntarjoaja palauttaa saman ID-tunnisteen kummallekin sivustolle.

 

Katso ID5:n selitysvideo Universal ID:sta:

 

Videon lähde: id5.io

 

Mikä Universal ID:n tarkoitus on?

Universal ID:n avulla tarjotaan julkaisijoille, mainostajille ja mainosteknologian tarjoajille vaihtoehtoinen tapa parantaa käyttäjien tunnistamista ja näin vähentää kolmannen osapuolen evästeiden tarvetta. Samaan tapaan kun kolmannen osapuolen evästeiden avulla pyritään Universal ID:den avulla mahdollistamaan mm. mainonnan kohdentaminen ja mittaaminen sekä käyttäjäkokemuksen parantaminen sivustolla. 

Tunnisteen avulla julkaisijat voivat parantaa mainosinventaarinsa arvoa ja mainostajat toteuttaa paremmin kohdennettuja kampanjoita. Universal ID:t avaavat mahdollisuuden luoda ja jakaa ensimmäisen osapuolen tietoja sisältävä tunniste koko digitaalisen mainonnan ekosysteemin tarpeisiin yksityisyyden suojaa kunnioittaen. 

 

ID5 on Relevant Digitalin kumppani

ID5 on luotu parantamaan kuluttajien, median omistajien ja mainostajien verkkomainontaa. Lopullisena tavoitteena on auttaa julkaisijoita kasvattamaan tuloja kestävällä pohjalla.

ID5 tarjoaa mainosekosysteemille avoimen, skaalautuvan ja yksityisyyttä kunnioittavan identiteetti-infrastruktuurin. Sen ominaisuudet parantavat käyttäjien tunnistamista ja tarjoavat vakaan, suostumuksen saaneen ja salatun käyttäjätunnuksen korvaamaan kolmannen osapuolen evästeet ja MAID-tunnukset. Tämän avulla mainostajat voivat edelleen tehdä tehokkaita ja mitattavissa olevia kampanjoita ja julkaisijat voivat kaupallistaa paremmin yleisönsä ja näin kasvattaa inventaarin arvoa. Kokeneiden mainosteknologia-ammattilaisten vuonna 2017 luomalla ID5:lla on asiakkaita maailmanlaajuisesti.

Lue lisää yhteistyöstä täältä.

 

Universal ID:t eivät ole uusi juttu, vaan niitä on ollut markkinoilla jo jonkin aikaa. Mutta ne ovat selvästi kasvattaneet suosiotaan nyt kun siirrymme kohti tulevaisuutta ilman kolmannen osapuolen evästeitä. Aika näyttää tulevatko Universal ID:t toimimaan selkärankana mainonnan kohdentamisen tulevaisuudessa, mutta se voi hyvinkin olla mahdollista.

Jää kanssamme seuraamaan tilanteen kehittymistä ja hyppää mukaan uutiskirjeemme tilaajiin täällä