Julkaisija

Miten parannan mainospaikkojen näkyvyyttä sivustolla?

  • joulukuuta 30 2022
  • Suvi Leino
Miten parannan mainospaikkojen näkyvyyttä sivustolla?

Mainospaikkojen näkyvyyteen panostaminen on ajankohtaista aina. Erityisen ajankohtaisen siitä tekee se, että mainonnan ostajat ovat entistä valveutuneempia ja vaativampia. 

Mainospaikkojen näkyvyyttä eli viewabilitya mitataan in-screen arvoilla. IAB:n (Interactive Advertising Bureaun) ja yleisesti alalla käytetyn määritelmän mukaan in-screen arvo tarkoittaa osuutta display näytöistä, jotka ovat olleet näytöllä näkyvissä vähintään 50 prosenttisesti yhden sekunnin ajan, videomainonnassa mittarina pidetään kahta sekuntia. Suurille mainosmuodoille on tehty poikkeus määritelmään, jonka mukaan suurikokoisen mainoksen pinta-alasta vähintään 30% tai enemmän tulee olla näkyvillä vähintään yhden sekunnin ajan.

 

Lisää mainostajia panostamalla laatuun

Olemme huomanneet, että mainospaikkojen näkyyden parantaminen lisää merkittävästi sivustosta kiinnostuneiden mainostajien määrää sekä mahdollistaa korkeamman hintatason saavuttamisen (eCPM). Erään julkaisijan mainospaikkojen näkyvyyttä lähdettiin parantamaan helmikuussa 2022, jolloin näkyvyys oli 57%. Helmikuussa mainostajia sivustolla oli 6480. Huhtikuussa mainospaikkojen näkyvyys oli noussut 73,7%:iin ja mainostajia sivustolla oli 10203. 

Jos aikaisemmin hyvänä tasona pidettiin 60% näkyvyyttä (viewability) niin nyt tavoite kannattaa asettaa lähemmäksi 80%:ia. Kiinnittämällä huomiota mainospaikkojen näkyvyyteen voidaan tuottoihin vaikuttaa merkittävästi.

Heikot in-screen arvot kertovat julkaisijalle, että ainakin näihin asioihin on syytä kiinnittää huomiota:

 

Aineistot

Mainosaineiston paino, ladattavien resurssien määrä, ensilataus ja jälkilataus (eli ensin tulevat näkyviin oleelliset elementit kevyenä ensilatauksena ja loput elementit jälkilatauksen yhteydessä), seurantapikseleiden määrä ja aineiston luova toteutus vaikuttavat siihen, kuinka nopeasti aineisto latautuu ruudulle. Liian painava mainos voi heikentää mainoksen näkyvyyttä. Pyri selvittämään sopivat painorajat aineistolle ja pidä huoli, että toimitetut aineistot pysyvät rajojen sisällä.

 

Mainospaikkojen määrä ja laatu

Sivun latausaikoihin ja sitä myötä käyttäjäkokemukseen vaikuttavat myös mainosten määrä. Enemmän mainoksia ei ole aina paras ratkaisu - mainosten pienempi määrä ja parempi sijoittelu ovat usein kaikille osapuolille parempi. Julkaisijalle tämä voi tarkoittaa, että mainosinventaari kokonaisuudessaan laskee, mutta jäljelle jäävä inventaari on laadukkaampaa ja siten arvokkaampaa sekä halutumpaa.

 

Sivun latautumisaika

Usein sivustoilla, joilla mainontaa on verrattain pidemmät latautumisajat. Suositeltavaa olisi varmistua siitä, että sivusto latautuisi mahdollisimman nopeasti. Suorituskyvyn optimointi vaikuttaa sekä käyttäjäkokemukseen että käytettävyyteen. Async-tekniikka antaa sivuston eri elementtien latautua erikseen toisistaan riippumatta, jolloin käyttäjäkokemus ja latausajat paranevat. Varmista myös, ettei sivustollasi ole tarpeettomia kolmannen osapuolen tageja hidastamassa sivuston latautumista. Verkkosivun latautumisajan analysointiin ja optimointiin löytyy useita, myös ilmaisia työkaluja.

 

Vesiputousmallissa ketjun pituus pidentää mainosten latausaikaa

Julkaisija voi vaikuttaa ohjelmallisen ostamisen osalta mainosten taustalla tapahtuvaan palvelinkutsujen ketjuttamiseen. Monet julkaisijat ovat mahdollistaneet mainosinventaarinsa ostettavuuden useiden eri mediatoimistojen ja mainostajien käyttämien järjestelmien kautta. Kaikki järjestelmät kootaan yhteen julkaisijan mainonnanhallintajärjestelmässä, jossa sivustolla syntynyttä mainosnäyttöä tarjotaan yleensä ensin suoramyydyille kampanjoille.

Tämän jälkeen käyttämättä jäänyt mainosnäyttö siirtyy tarjottavaksi yhdelle ohjelmallisen ostamisen järjestelmistä, ja jos tämäkään ei käytä mainosnäyttöä, se tarjotaan seuraavalle järjestelmälle jne. Tätä kutsutaan vesiputousmalliksi (waterfall). Tämän ketjun pituudella on hyvin paljon merkitystä mainosten latausaikoihin ja sitä kautta niiden näkyvyyteen.

 

Header bidding

Erilaiset header bidding -teknologiat tarjoavat vesiputousmallille vaihtoehtoisen tavan, jossa kutsuja on mahdollista lähettää samanaikaisesti eri järjestelmille. Näin yhden järjestelmän vastausta ei tarvitse jäädä odottamaan, vaan kaikki järjestelmät tarjoavat vastauksensa yhtä aikaa ja mainonnanhallintajärjestelmä valitsee niistä parhaan huomioiden suoramyydyt mainosnäytöt. Tällä voidaan mahdollisesti nopeuttaa mainosten latautumista, mutta myös julkaisijat voivat paremmin hallita mainosinventaariaan ja sen tuottoa.

 

Sisältö

Vaikka on olemassa monia suosituksia tavoista parantaa mainosten näkyvyyttä, yksi keskeisistä osatekijöistä on sivuston sisältö. Lukijat rakastavat ainutlaatuista ja laadukasta sisältöä. Laadukas sisältö vaikuttaa siihen näkyykö mainos, koska sivukävijä on valmis investoimaan todennäköisemmin aikaansa laadukkaaseen sisältöön.

 

Huonot in-screen arvot vaikuttavat mainostajien kiinnostukseen mediaa kohtaan. Seuraa mainospaikkojesi in-screen arvoja ja pyri tekemään toimenpiteitä niiden parantamiseksi. Jos omien mainospaikkojen näkyvyysasiat huolettavat, ota rohkeasti yhteyttä ja selvitetään yhdessä onko huoli aiheellinen.

Testaa, opi ja anna datan ohjata parempiin tuloksiin.

Leave Your Comment Here