Miten julkaisija voi valmistautua evästeettömään vuoteen 2024?
Kolmannen osapuolen evästeiden tuen poistuminen aiheuttaa julkaisijoille edelleen päänvaivaa, etenkin kun asiaa tarkastellaan ohjelmallisen mainonnan ...
Autamme julkaisijoita löytämään tuottavampia tapoja toimia ja sekä mainostajia tekemään tuloksellisempaa verkkomainontaa. Blogistamme ja uutiskirjeestämme saat tietoa alan kehityksestä ja tuotepäivityksistä sekä vinkkejä ja tietoa parhaista käytännöistä.
Kolmannen osapuolen evästeiden tuen poistuminen aiheuttaa julkaisijoille edelleen päänvaivaa, etenkin kun asiaa tarkastellaan ohjelmallisen mainonnan ...
Kontekstuaalinen data ja siihen perustuvat mainonnan kohdentaminen on yksi niistä keinoista, jonka uskomme nousevan tulevaisuudessa entistä tärkeämpää...
Tutut ja turvalliset, hyvin palvelleet kolmannen osapuolen evästeet todennäköisesti poistuvat markkinoilta tulevaisuudessa. Google on ilmoittanut lope...
Vuoden vaihteessa meillä Relevant Digitalilla on ollut tapana suunnata katse eteenpäin ja jakaa omia näkemyksiämme siitä, minkälaiselta tulevaisuus nä...
Digitaalisen mainonnan kenttä on jatkuvassa muutoksessa. Yksi alaa viime aikoina suurimmin rivistelleista tekijöistä on Googlen suunnitelma luopua kol...
Mainostaja tai mediatoimisto voi tehdä mediatilaostoja suoraan järjestemän kautta eli ohjelmallisesti. Perinteisestä ostamisesta poiketen se tapahtuu ...
Vielä ei ole täysin selvää minkälaiseksi digitaalisen mainonnan kohdentamisen ja mittaamisen tulevaisuus muotoutuu kolmannen osapuolen evästeiden pois...
Uudelleenkohdennus eli retargetointi tarkoittaa muistuttavien mainosten näyttämistä sivustolla jo vierailleille. Sen tarkoituksena on muistuttaa viera...
Mainostilan ostamisen sijaan mainostajat ovat siirtyneet ostamaan enemmän myös kohderyhmiä. Digitaalisia mainoksia voidaan kohdentaa yli media rajojen...
Viime aikoina olemme joutuneet valitettavasti lukemaan paljon uutisia siitä, että moni ala on kohdannut yllättäviäkin vaikeuksia vallitsevan pandemian...
Digitaalisen mainonnan tulovirtojen kasvattaminen ja median kaupallistaminen ovat sekä haastavia että innostavia ja luovuutta vaativia tehtäviä. Vaikk...
Kolmannen osapuolen evästeiden tuen poistuminen aiheuttaa julkaisijoille edelleen päänvaivaa, etenkin kun asiaa tarkastellaan ohjelmallisen mainonnan ...
Ohjelmallisen mainonnan maailma elää jatkuvassa muutoksessa. Tämä aiheuttaa julkaisijoille haasteita pysyä mukana kehityksessä ja ylläpitää tarvittava...
Business ID: 2448468-7
Keilaranta 1, 02150 Espoo
Holtegade 8, 2200 Copenhagen
Roslagsgatan 34, 11355 Stockholm
Phone: +358 40 833 5077
Email: sales(a)relevant-digital.com