Julkaisija

Mainonnan kohdentamisen tulevaisuus - Esittelyssä Piano Zero

  • tammikuuta 27 2021
  • Suvi Leino
Mainonnan kohdentamisen tulevaisuus - Esittelyssä Piano Zero

Kun Google ilmoitti vuoden 2020 alussa estävänsä kolmansien osapuolten evästeiden käytön Chrome selaimessa, nousi media-alalla suuri huoli digitaalisen mainonnan kohdentamisen ja mittaamisen tulevaisuudesta. Vaikka kyseisten evästeiden loppua oli ennustettu pitkään, herätti tuleva muutos paljon tunteita, sillä nyt se olisi varmaa - loppu on tulossa.

Tuleva muutos avaa uusia mahdollisuuksia. Digitaalisen mainonnan alalla keskitytään tulevaisuudessa todennäköisesti enemmän ensimmäisen osapuolen dataan eli siihen tietoon, jota julkaisija kerää itse suoraan omasta yleisöstään tai asiakkaistaan sekä nolla osapuolen dataan eli siihen tietoon, jota kuluttaja jakaa proaktiivisesti itse ollessaan vuorovaikutuksessa yrityksen kanssa.

Avainasemassa mainonnan kohdentamisessa on käyttäjien suostumuksen kerääminen tietojen käyttöön, yksityisyyden kunnioittaminen sekä avoin toiminta. Piano Zero mahdollistaa julkaisijoille valmistautumisen tulevaan huomioiden tämän kaiken. 

Piano Zero

Julkaisijalla on hyvä mahdollisuus kerätä nolla osapuolen tietoja - eli niitä tietoja, jotka kävijät antavat vapaaehtoisesti esimerkiksi täyttämällä rekisteröitymisen tai kyselyn sivustolla. Nämä tiedot sisältävät yleensä henkilökohtaisia tietoja, aikomuksia ja mieltymyksiä, jotka kuluttaja jakaa itsestään. Kertyneellä tiedoilla voidaan rikastaa ensimmäisen osapuolen dataa, jota kerätään seuraamalla esimerkiksi sivukävijöiden käyttäytymistä ja sisällön kulutustottumuksia.

Ensimmäisen - ja nolla osapuolen datan avulla julkaisijat pystyvät vahvistamaan suoria suhteitaan sekä mainostajiin että kuluttajiin. Piano on ainoa teknologiakumppani, joka mahdollistaa julkaisijoille tilaisuuden kerätä ja hyödyntää näitä kumpaakin datatyyppiä yhdessä.

 

Kokonaisvaltainen ratkaisu

Piano Zero yhdistää tarvittavat työkalut nolla osapuolen datan ja suostumuksen keräämiseen tietojen käyttöön sekä niiden yhdistämiseen ensimmäisen osapuolen dataan yleisöjen ja segmenttien luomiseksi - näitä ominaisuuksia yhdessä ei löydy mistään muusta alustasta.

 

Kerää nolla osapuolen tietoa

Jotta julkaisijat voivat hyötyä suhteestaan kuluttajiin ja mainostajiin, on heidän kerättävä nolla osapuolen tietoa tunnistetuista kävijöistä. Piano ID on identiteetinhallinta ratkaisu, joka tarjoaa rekisteröitymisen, kirjautumisen, todennuksen ja joustavan tietojen siirron mukautuvien kenttien avulla. Piano ID:n avulla voit tunnistaa käyttäjät eri selaimissa ja laitteissa ja kerätä käyttäjätietoja progressiivisen profiloinnin avulla eli kerätä lisää tietoja sopivissa tilanteissa. Voit käyttää kaikkia Piano ID:hen kerättyjä tietoja segmentoinnissa ja mainonnan kohdentamisessa.

Piano ID tarjoaa myös salasanattoman rekisteröitymisen ja kirjautumisen sähköpostiosoitteen ja linkin kautta. Piano ID:n sisäänrakennettujen tiedonsiirtomahdollisuuksien lisäksi voit myös yhdistää tietoja käytössä olevasta asiakkuudenhallintajärjestelmästä sekä tuoda offline dataa digitaaliseen muotoon ja näin avata uutta potentiaalia sekä luoda kokonaiskuvan käyttäjistä ja rikastaa sitä aina kun he ovat vuorovaikutuksessa yrityksen kanssa.

 

Luo kannustimia ja tuota arvoa

Tietojen kerääminen vaatii todellisia kannustimia ja arvon vaihtoa - käyttäjät tarvitsevat hyvän syyn sähköpostiositteensa jakamiseen, rekisteröitymiseen tai demograafisten ja kiinnostuksen kohteita koskevien tietojen jakamiseen. Eli vaaditaan muutakin kuin pelkkä rekisteröitymismuurin rakentaminen. Esimerkiksi New York Times vaati kaikkia rekisteröitymään toisessa artikkelinäkymässä, mutta useimmilla julkaisijoilla ei ole varaa tällaisen kovan rekisteröintivaatimuksen kielteisiin vaikutuksiin yleisössä ja sivulatausten määrässä. 

Luomalla kannustimia voidaan lisätä rekisteröityvien käyttäjien määrää yleisöä vähentämättä. Pianon avulla kohdennat sopivan viestin käyttäjälle sopivaan aikaan ja kannustat heitä esimerkiksi laittamaan mainonnaneston pois päältä, tilaamaan uutiskirjeen tai rekisteröitymään päästäkseen käsiksi tiettyyn sisältöön tai ominaisuuksiin. Kaikki kerätyt tiedot liitetään Piano ID:hin ja se päivittyy sitä mukaan kun uutta tietoa saadaan kerättyä.

 

Rikasta ensimmäisen osapuolen datalla

Jotta käyttäjistä voidaan saada luotua tarkempi profiili, tulee kerääntyviä nolla osapuolen dataa rikastaa selailu ja sisällön kulutustottumuksilla eli ensimmäisen osapuolen datalla. Pianon jäsentää reaaliajassa jokaisen verkkosivun ja luo niistä sisältöprofiilin. Sisältöprofiileilla voidaan rikastaa yksilöllisiä käyttäjäprofiileita ja ymmärtää kiinnostuksen kohteita yhdistettynä aikomuksiin ja kontekstiin. Sisältö- ja käyttäjäprofiilit toimivat yleisösegmentoinnin perustana.

 

Rakenna merkityksellisiä yleisöjä mainontaan ja markkinointiin

Demografiset tiedot kuten esimerkiksi ikä, sukupuoli ja postinumero ovat yleisökohdentamisen perusta, mutta suurin osa julkaisijoista saa kerättyä näitä tietoja vain suhteellisen pieneltä käyttäjäryhmältä. Tämä ei suoraan mahdollista kovin laajojen yleisöiden rakentamista mainonnan ja markkinoinnin tarkoituksiin.

Pianon mallinnuksen avulla voidaan laajentaa arvokkaita yleisöjä, vaikka dataa olisikin rajoitetusti. Segmentoinnin avulla luot arvokkaampia yleisöjä, joiden avulla voidaan sitouttaa kävijöitä, kasvattaa tilaajamääriä sekä kasvattaa mainosinventaarin arvoa. Mahdollisuus kerätä, mallintaa ja kohdentaa mainontaa perustuen haluttuihin datapisteisiin samassa käyttöympäristössä on Pianon uniikki ominaisuus.

 

Varmistu lakien noudattamisesta

Kaikki tiedonkeruu ja kohdentaminen on tehtävä tavalla, joka täyttää selaimen evästekäytöntöjen ja lakien asettamat vaatimukset. Piano-alusta on suunniteltu noudattamaan täysin GDPR:ää ja CCPA:ta, ja se täyttää korkeimman ISO 27001 tietoturvastandardin. Pianon evästeet ovat ensimmäisen osapuolen evästeitä, jotka täyttävät Safari ITP:n ja Firefoxin vaatimukset, joten voit varmistua siitä, että käyttäjät pysyvät kirjautuneena niin halutessaan ja heidän oikeuksiaan kunnioitetaan.

 

Haluatko kuulla lisää?

Jatkamme mielellämme keskusteluja siitä, miten Piano Zeron avulla avata uusia datan keräys ja käyttömahdollisuuksia.

Relevant Digital on Pianon paikallinen jälleenmyyjä. Tarjoamme järjestelmään perehdytystä sekä käyttöönotto- ja käyttötuen. Jos olet kiinnostunut kuulemaan lisää Pianon tarjoamista mahdollisuuksista tuottojen ja tilaajamäärän kasvattamiseksi otathan meihin yhteyttä niin kerromme mielellämme lisää ja esittelemme Pianoa teille tarkemmin.

Lisätiedot: Petri Kokkonen, +358 40 833 5077, petri.kokkonen(a)relevant.fi voi jättää myös yhteydenottopyynnön täällä.

Leave Your Comment Here